Siirry suoraan sisältöön

Kuinka kertoimet toimivat

Kuinka kertoimet toimivat

Vedonlyönti on yksi suomalaisten suosikki uhkapeleistä. Vedonlyönnin historian uskotaan ulottuvan tuhansien vuosien taakse. Arviot vedonlyönnin iästä vievät meidät jopa 4000 vuoden taakse, joten on selvää, että matkan aikana myös vedonlyönti on muuttunut. Nykyaikainen vedonlyönti on alkanut Suomessa vuonna 1940, kun Veikkaus OY perustettiin. Veikkaus alkoi tarjoamaan suomalaisille vedonlyöjille pitkävetoa, vakiovetoa sekä muita suosittuja vedonlyönnin muotoja. Kohteita alkoi nopeasti kertyä Veikkauksen valikoimaan, mikä luonnollisesti oli suomalaisten mieleen.

Nykyisin vedonlyöntiä voi harrastaa niin Veikkauksella kuin myös ulkomaisilla rahapelisivustoilla. Yhä useampi ulkomainen sivusto tarjoaa tänä päivänä suomalaisille paljon houkuttelevia kohteita, kertoimia sekä bonuksia. Nykyisin suomalaisten suosikkeihin kuuluvat esimerkiksi jääkiekko, jalkapallo, e-urheilu sekä euroviisut vedonlyönti. Keväisin suomalaiset vedonlyöjät odottavat innolla jääkiekon MM-kisoja sekä Euroviisuja, jotka osuvat usein lähekkäin toisiaan. Kun MM-kisat ja Euroviisut ovat takana, on aika siirtyä jalkapallon pariin. E-urheilun suurimmat kilpailut osuvat puolestaan keväälle ja syksylle.

Tässä artikkelissa keskitymme kuitenkin kertoimiin, jotka ovat oleellinen osa vedonlyöntiä. Jatkamalla lukemista opit kaiken kertoimista.

Kertoimet kertovat tapahtuman todennäköisyydestä

Kertoimet ovat tapa kertoa, kuinka todennäköinen jokin tapahtuma on. Korkeat kertoimet tarkoittavat, että todennäköisyys on hyvin suuri. Alhaiset kertoimet puolestaan kertovat suuremmasta todennäköisyydestä. Esimerkiksi MM-jääkiekossa Kanadalla kertoimet ovat suhteellisen alhaiset, kun Italialla kertoimet ovat usein huomattavasti korkeammat.

  • Pieni kerroin = Suuri todennäköisyys, että jokin asia tapahtuu.
  • Suuri kerroin = Suuri todennäköisyys, että jokin asia ei tapahdu.

Euroviisuissa tämä näkyy niin, että kilpailijan voiton todennäköisyys on nähtävillä kertoimista. Mitä korkeammat kertoimet osallistujalla on, sitä todennäköisemmin hän ei voita. Kilpailijat, joilla on alhaiset kertoimet, ovat puolestaan todennäköisemmin voittamassa kilpailun.

Kertoimien merkitys on tärkeässä asemassa vedonlyöntiä, sillä muihin vedonlyöntivihjeisiin yhdistettynä, ne voivat antaa vedonlyöjille myös erittäin hyvän tilaisuuden arvioida vedon kannattavuutta omilla voittajaehdokkaillaan. Esimerkiksi vedonlyöjä voi arvioida, että voittajaksi MM-kisoissa nousee Japani, mutta kertoimet Japanille ovat korkeat. Tuolloin vedonlyöjän kannattaa harkita vielä omaa vetoaan ja pohtia miten päätyi Japanin voittoon. Toisinaan kertoimet ovat oikeassa, mutta on selvää, että myös suurilla kertoimilla olevat kohteet voivat voittaa.

Kertoimet ovat panoksen voittokerroin

Kertoimesta pääset näkemään, kuinka moninkertaisena saat panostamasi rahat takaisin, jos voitat. Mitä suurempi kerroin on, sitä enemmän voitat rahaa suhteessa asettamaasi panokseen. Pienet kertoimet tarkoittavat pienempiä voittoja, kun taas suuret kertoimet kertovat suuremmasta voitosta. Eli kerroin tarkoittaa suoraan sitä, millä summalla asettamasi panos kerrotaan voiton osuessa kohdallesi.

  • Suuri kerroin kertoo voittosi useammin kuin pieni. Esimerkiksi jos voittokerroin on 3 ja asetat panoksen 1 €. Voitat yhteensä 3 x 1 eli 3 €.
  • Pieni kerroin kertoo voittojasi vähemmän. Esimerkiksi jos voittokerroin on 1,2 ja asetat panoksen 1 €. Voitat yhteensä 1,20 x 1 = 1,20 €.

Toisin sanoen, jos suurella kertoimella voittaa, ovat voitot suurempia. Samalla voitot ovat kuitenkin myös epätodennäköisempiä. Pienellä kertoimella voitto on todennäköisempi, mutta voittosumma on huomattavasti pienempi.

Voiton mahdollisuus

On selvää, että rahapelejä pelataan sekä viihteen vuoksi, että voitoista haaveillen. Monille rahapelien pelaajille vedonlyönti, lotto ja keno ovat kaikkein suosituimmat pelit. Ei siis ole ihme, että myös vedonlyöjät haluavat saada mahdollisimman varmoja voittoja. Tässä piileekin yksi suurimmista eroista loton ja vedonlyönnin välillä. Lotto perustuu täysin onneen, kun taas vedonlyönnissä tiedolla ja taidolla on merkitystä.

Voiton mahdollisuus terminä tarkoittaa vedonlyönnissä kaikessa yksinkertaisuudessaan kertoimien muuntamista onnistumisen todennäköisyydeksi. Ensin tapahtuman kertoimien keskiarvo lasketaan. Seuraavaksi lasketaan kunkin tapahtuman käänteisarvo. Tämän jälkeen kaikki tapahtuman käänteisarvot lasketaan yhteen. Viimeiseksi jokainen käänteisarvo jaetaan kokonais käänteisarvolla. Näin saadaan kunkin tapahtuman onnistumisprosentti.

Miksi kertoimet muuttuvat?

Raha on vedonvälittäjälle oleellisessa asemassa, sillä he haluavat ansaita rahaa. On selvää, että he tekevät kaikkensa, jotta he eivät riskeeraa rahan menettämistä väärin arvioitujen  kertoimien vuoksi. He analysoivat jatkuvasti tapahtumien osallistujia. Jos useat vedonlyöjät veikkaavat samaa kohdetta, voi vedonvälittäjä vaihtaa kertoimen suuruutta tappiota välttääkseen.

Vedonvälittäjät tutustuvat myös kilpailevien vedonvälittäjien kertoimiin. Jos muut vedonvälittäjät alentavat yllättäen kertoimia kohteessa, se voi joko tarkoittaa, että kilpailijan asiakkaat ovat panostaneet kohteeseen paljon tai kilpailijalla on tietoa, jota muilla ei ole. Tuolloin voi olla kannattavaa seurata kilpailijan esimerkkiä.

Historiallisilla tilastoilla on suuri vaikutus siihen, kuinka kertoimet määrittelevät kunkin kohteen. Jos maa on tilastollisesti menestynyt Euroviisuissa, kertoimentekijät ottavat tämän huomioon kertoimien hinnoittelussaan. Tämä tapahtuu erityisesti alkuvaiheessa, jolloin kappaletta ei vielä julkaista.

Vedonvälittäjä arvioi jokaisen kappaleen ominaisuudet. Onko kappale objektiivisesti hyvä vai onko yleinen mielipide, että kappale todella heikko? Arvioon voivat vaikuttaa monet tekijät, kuten ajan trendi, sekä ajatus siitä, millaiset kappaleet sopivat Euroviisuihin.

Desimaalikertoimet ja murtolukukertoimet

Desimaalikertoimet ovat suosituimpia kertoimia Euroopassa, Australiassa sekä Kanadassa. Yleisesti desimaalikertoimia pidetään helpommin ymmärrettävinä, kuin murtolukukertoimia. Desimaalikertoimella ilmoitettu luku on summa, joka maksetaan suhteessa panokseen, jos veto voittaa.

Murtolukukertoimet ovat suosituimpia kertoimia Iso-Britanniassa sekä Irlannissa. Murtolukukerroin esitetään esimerkiksi näin: 12/1. Tuolloin vasemmalla oleva numero kertoo kuinka paljon vedonlyöjä voittaa, oikealla oleva numero kertoo vaaditun panoksen. Eli esimerkiksi voittaessasi 12/1 kertoimella, voitat jokaista panostamaasi euroa kohden 12 €.

Minkälaisia bonuksia voidaan käyttää Reactoonz -pelissä?Next